Disney Wiki
Register
Advertisement
Tiedosto:101-dalmatialaista:jpg
101 dalmatialaista
(Luppsakkaisat luppakorvat)
Ohjaaja
Tuottaja Clyde Geronimi, Hamilton Luske, Wolfgang Reitherman
Kirjoittaja Bill Peet
Säveltäjä
Kuvaaja
Leikkaaja
Studio
Jakelija
Julkaisupäivä(t)
Kesto
Alkuperäiskieli One Hundred and One Dalmatians
Budjetti
Tuotto
Edeltäjä Prinsessa Ruusunen
Seuraaja Miekka Kivessä

101 dalmatialaista (engl. One Hundred and One Dalmatians) on vuonna 1961 valmistunut The Walt Disney Company animaatioelokuva. Sitä levitettiin Suomessa alun perin nimellä ''Lupsakkaat luppakorvat''. Elokuvan tarina kertoo turkismateriaaliksi siepatuista dalmatiankoiranpennuista ja niiden vanhempien seikkailusta niitä etsiessä.

Elokuva perustuu Dodie Smithin romaaniin Satayksi dalmatiankoiraa. Saman tarinan pohjalta on tehty myös näytelmäelokuva 101 dalmatialaista vuonna 1996.

Elokuvassa on yhteensä 6 dalmatialaisen laikkua: Pongolla on 72,Perditalla 68 ja jokaisella pennulla 32 laikkua. Tämän vuoksi elokuvan piirrokset valokopioitiin suoraan kalvolle, ja näin vältyttiin hankalalta ja aikaa vievältä puhtaaksipiirtämiseltä.

Juoni[]

Anitan ja Rogerin dalmatialaiskoirat, Pongo ja Perdita, saavat viisitoista ihastutavaa pientä pentua. Perheen ilon pilaa turkiksia rakastava Cruella de Vil, joka tahtoisi ostaa Pongon ja Perditan jälkeläiset. Eräänä iltana murtomiehet Jasper ja Jesper sieppaavat koko pentueen. Scotland Yard on voimaton, ihmiset eivät tiedä mitä tehdä. Jäljelle jää vain yksi keino eli koirien viesti, hämyhaukku, joka kantautuu koiralta koiralle Lontoon esikaupungeista aina Suffolkin perukoille asti.

Vuoden 1995 suomenkielinen toteutus[]

Elokuvan suomenkielinen dubbaus tehtiin Tuotantotalo Wernen tiloissa. Dubbauksen ohjasi ja dialogin suomensi Pekka Lehtosaari. Ääninäyttelijät ja muu kokoonpano on mainittu DVD-julkaisun lopputeksteissä.

Suomenkieliset äänet:[]

  • Pongo - Matti Olavi Ranin
  • Perdita - Carita Mäkelä
  • Roger - Petteri Sallinen
  • Anita - Katja Soininen
  • Hanna - Rauho Rentola
  • Jesper - Jyrki Kovaleff
  • Kersantti Tapsu - Jarmo Harjula
  • Kapteeni, Collie - Veikko Honkanen
  • Labradorinnoutaja - Pekka Lehtosaari
  • Kikero - Dimitri Qvintus
  • Rollo - Larissa Qvintus
  • Kuoro: Markus Bäckman, Ulla Hakola, Päivi Hilska, Matti Holi, Topi Lehtipuu, Leena Liimatainen ja Markku Pihlaja.
Advertisement