- "Tyttö kiltti sä ole ainiaan. Tuskaa et saa sä paljastaa. Voi ykskin virhe kaiken kavaltaa."
- ― Elsa.
|
Arendellen kuningatar Elsa on elokuvan Frozen – huurteinen seikkailu deuteragonisti. Hän on prinsessa Annan isosisko ja omaa jäätaikavoimat.
Elsa pohjautuu löyhästi Hans Christian Andersenin sadun Lumikuningatar nimikkohahmoon sekä hieman myös saman sadun Kaihin.
Taustat[]
Kehitys[]
Elokuvan alkuperäisissä suunnitelmissa Elsa oli dramaattinen, teatraalinen vihollinen, kuten monet muut Disneyn roistot. Hän ei myöskään ollut sukua Annalle. Kun tarinaa kuitenkin kehitettiin eteenpäin, tehtiin kaksi suurta muutosta; Elsan moraalisen roolin muutos ja hänen suhteensa Annaan. Kun heistä tuli siskokset, antoi se elokuvan tekijöille uusia mahdollisuuksia tarinan suhteen.
Vihollisena Elsa oli häikäilemätön, kylmäsydäminen tyranni, jolla oli lumiukkoarmeija kätyreinään. Hänellä oli kulmikkaampi vartalo, piikikkäät siniset hiukset ja jopa siniharmaa iho. Hän oli vihamielinen ja katkera kaikkia kohtaan. Häntä oli tarkoitus ääninäytellä Megan Mullally.
Tämä ei kuitenkaan toiminut kovin hyvin, sillä hänen tapojensa parantaminen olisi ollut hankalaa, jos hän olisi ollut alkujaan niin paha roisto. "Let It Gon", jonka oli alunperin tarkoitus olla Elsan pahislaulu, kuulemisen jälkeen kirjoittajat huomasivat, että Elsan motiivit olla oma itsensä olivat liian positiivisia pahiksen rooliin, joten laulun sanojen muuttamisen sijaan he muuttivat juonta, ja Elsasta tuli vihollisen sijaan tarinan anti-sankari.
Galleria[]
Media: Frozen – huurteinen seikkailu | Frozen – kuumetta | Frozen 2 | Frozen (soundtrack) | Frozen (musikaali) | Disney On Ice | Olipa kerran | Frozen: Olaf's Quest | Frozen Free Fall | Disney INFINITY | Disney INFINITY 2.0 | Disney INFINITY 3.0 | Disney Karaoke: Frozen Hahmot: Anna | Elsa | Kristoff | Hans | Olaf | Sven | Weseltonin herttua | Peikkopappa | Vaahtokarkki | Arendellen kuningas ja kuningatar | Peikot | Bulda | Cliff | Tamminen | Sitron | Hansin veljet | Pienet lumiukot Sijainnit: Arendelle | Elsan jäälinna | Eteläsaaret | Weselton | Arendellen linna | Elävien kivien laakso | Samooja Tammisen kauppa-asema ja sauna Laulut: Jääsydän | Lumiukko tehtäisiinkös? | Ensi kertaa ikuisuuteen | Ovi nyt auki on | Taakse jää | Poro ain' ihmisen voittaa | On kesä | Vinksinvonksin-peikkolaulu | Synttäripäivä juhlavin Esineet: Kristoffin reki |