Disney Wiki
Advertisement

Heikki Juhani Kujanpää (s. 1. syyskuuta 1961 Pielisjärvi) on suomalainen näyttelijä, ohjaaja, käsikirjoittaja sekä teatterinjohtaja.

Kujanpää valmistui näyttelijäksi Teatterikorkeakoulusta vuonna 1989. Hän on ollut mukana useissa teatteri-, kuunnelma -ja elokuvarooleissa. Kujanpää on ohjannut fiktioita niin televisioon kuin radioonkin. Hän on ohjannut myös neljä lyhytelokuvaa, joista tunnetuin lienee Pieni pyhiinvaellus (2000). Elokuva voitti vuoden 2010 kotimaisen kilpailun yli 30-minuuttisten elokuvien sarjan pääpalkinnon Tampereen lyhytelokuvajuhlilla. Se voitti myös sekä pääpalkinnon että yleisöäänestyksen Ranskassa Laonin kansainvälisillä elokuvajuhlilla.

Kujanpää johti Kuopion kaupunginteatteria vuosina 2001–2003. Hän on toiminut ohjaajana Turun kaupunginteatterissa ja Q-teatterissa, jota hän oli myös perustamassa. Vuonna 2005 hän ohjasi Q-teatterissa näytelmän Putoavia enkeleitä, josta valmistui vuonna 2008 myös hänen ohjaamansa samanniminen elokuva. Se kertoo Aila Meriluodon ja Lauri Viidan taiteilija-avioliitosta.

Heikki Kujanpää:[]

Vuosi Elokuvan / Sarjat Nimi
1989–1990 Tikun ja Takun pelastuspartio (sarja) Kollo (ääninäyttelijät)
Chip ’n Dale: Rescue Rangers Kollo
Chip ’n Dale Rescue Rangers 2 Kollo 
Advertisement